NightRush Kasino

Iltakukkujalle oma paikka

Kukapa ei tietäisi sitä tunnetta, kun kello lyö ilta kymmenen ja olo on kuin olisi bensaa suonissa? Silloin kannattaa suunnata yöeläjien Mekkaan, NightRush kasinolle, joka takaa sen, että voit pelata koko yön. Muhkea 1000 euron bonus on nimittäin melkoinen summa pelivaluuttaa, ja kokeneemmallakin pelaajalla menee aikaa, ennen kuin aika käy tylsäksi. Tuhannen euron bonus pitää sisällään 100 % bonuksen, joka toimii 500 euroon asti.

NightRush on kirjoitushetkellä kasinomaailman tuore tulokas, joka julkaistiin syksyllä 2017. NightRush on osa Bethard Grouppia, joten isot ja luotettavat tekijät ovat jälleen asialla.

Yleisilmeeltään sivusto on hyvin selkeä, ja melkeinpä perinteinen kasino, joka ei pröystäile grafiikallaan. Kaikki tarvittava löytyy helposti, vaikkakin tarkemmalla selauksella voi huomata, että kaikkia käännöksiä ole tehty loppuun asti. Esimerkiksi ruotsin kieleen saattaa joutua törmäämään jossain kohtaa, mikä tiputtaa kokonaispisteitä jonkin verran. Sivustoon on kuitenkin panostettu, ja huomaa ettei suomennoksia ole todellakaan tehty Google kääntäjän avulla, vaan tekemässä on ollut aitoja ihmisiä. Silti kasinon ulkoasulta voisi kaivata hieman enemmän jännitystä. Makunsa toki kullakin, ja voi ollakin, että markkinoilta onkin uupunut juuri tämänlainen kasino, joka ei turhia pröystäile.

Suomalaisille pähkinänkuoressa

NightRush on EU-lisenssin ansiosta täysin verovapaa suomalaisille. Talletus ja kotiutusvaihtoehtoja löytyy hyvin, ja ennen kaikkea pelivalikoima on kattava ja pitää sisällään kolikkopelivalmistajien suurimmat suosikit kuten NetEnt, Quickspin ja Microgaming pelit.

Suomenkielinen sivusto ja asiakaspalvelu takaavat miellyttävän pelikokemuksen. Kaikista viimeisimpänä, mutta kenties tärkeimpänä seikkana kuitenkin on, että kotiutukset ovat nopeita. Ylipäätään kaikki rahansiirrot toimivat moitteettomasti, ja varmasti luotettavasti.

Kasinoille suomalaiset ovatkin kuin kultakaivos, joka ei tietenkään yllätä ketään, kun astelee lähikauppaan, ja näkee pelikoneella olevat joukot. Internetissä kannattaa tiedostaa, ettet ole ainut suomalainen, ja vaatia itselleen kasino omalla äidinkielellään.

NightRush bonukset

Luvattu 1000 euron bonus, jakautuu neljälle ensimmäiselle talletukselle. Ensimmäinen bonus on perinteinen avajaistarjous: osta yksi, saat toisen samanlaisen kaupan päälle. Eli 100 % bonus, aina 100 euroon asti. Toinen talletus palkitaan 75 % bonuksella aina 150 euroon asti, kolmas talletus 50 % bonuksella 250 euroon asti ja neljäs talletus 25 % bonuksella aina 500 euroon asti. Mikäli haluaa aloittaa talletukset hieman maltillisemmalla talletuksella, kannattaa muistaa, että olet oikeutettu bonuksiin vain, jos talletuksesi ylittää 20 euroa.

Kierrätysvaatimukset kaikilla neljällä bonuksella on 45-kertainen, joka on kohtalaisen suuri kierrättämisvaatimus. Kannattaa myös huomioida säännöissä ja ehdoissa määritellyt rajoitukset kierrättämisen suhteen, sillä NightRushin säännöissä ja ehdoissa luetellaan liuta pelejä, jotka eivät kierrätä bonusrahaa ollenkaan. Näihin kuuluvat esimerkiksi pöytäpelit.

NightRush ei jätä bonuksiaan tähän, vaan antaa asiakkailleen myös herkkuja ensimmäisten talletusten jälkeen. Myös vedonlyönnistä kiinnostuneille on suunnattu omat bonukset ja tarjoukset. Luvassa on siis paljon turnauksia, arvontoja ja cashback-tarjouksia, joita ei kannata sivuttaa. Kaikkiin tarjouksiin liittyy kierrätysvaatimuksia ja ehtoja reilun pelin nimissä, joka toki on ymmärrettävää, eikä niiltä voida välttyä. Mutta erityisen tarkkana kannattaa olla sääntöjen kanssa, sillä NightRush on asettanut bonuksilleen melkoisen tiukahkot kierrätysehdot.

Talletukset ja kotiutukset

NightRush tarjoaa asiakkailleen valtavan paljon erilaisia maksutapoja aina suorasta pankkimaksusta (Trustly) korttimaksujen kautta nettilompakkoihin. Suomalaisena jää toki kaipaamaan suoraa verkkomaksua, joka on suomalaisten suosituin talletusmenetelmä.

Kotiutus kasinolta on Bethard Groupin tuttuun tapaan nopeaa ja sujuvaa, joten kaikki peukut pystyyn rahaliikenteelle, sillä NightRush on paikka, jossa näiden kanssa ei tule varmasti ongelmia. Nostopyynnöt käsitellään vuorokauden sisällä, mutta kokemuksien kertomana monesti paljon nopeamminkin.

Pelit

NightRush tarjoaa ison kasan tunnettuja pelejä. Pelitalot kuten NetEnt, Microgaming ja Yggdrasil muodostavat yhdessä jo pelkästään sellaisen pelitarjonnan, ettei varmasti pelaajalle ehdi tulemaan tylsää. Kuitenkin monille jo niin rakkaat ja tutut pelit Play’n’go:n pelitalosta eivät ole osana NightRush tiimiä, joten kokeneelle kasinopelaajalle saattaa jäädä pieni kaipauksen tunne rintaan, kun ei olekaan mahdollista pelata lempipelejään kuten Book of Deadia tai Viking Rungraftia. Toisaalta taas pelkästään NetEnt tarjoaa niin paljon huippupelejä, että kaipaus unohtuu hetkessä, ja vaihtelu virkistää mieltä.

Myöskin mukavan vaihtelulisän tuovat pienempien pelitalojen pelit, jotka ilahduttavat uusilla grafiikoillaan ja ideoillaan. Esimerkiksi NYX pelin tarjoajan uusi peli vie donitsimaailmaan, josta pelaaja löytää on hauskat värit ja äänimaailman. Allekirjoittaneella ei sattunut tulemaan voittoja kyseisestä pelistä, mutta tästäkin huolimatta se laittoi hymyn huulille aina kun donitseja tippui taivaalta.

Muuta

Tänä päivänä yksi suurimmista arvostelun kohdista on mobiilikasino käytettävyys. Nightrush tarjoaa myös mobiiliversion kasinostaan, jonka on käytettävyydeltään selkeää ja perinteisen tyylistä, kuten nettisivutkin. Grafiikkaan ei ole panostettu myöskään mobiilissa, mutta kaikki tarvittava sieltä löytyy ja pelit toimivat moitteettomasti. Joten tämänkin puolesta NightRushille voi näyttää peukkua ylöspäin. Ihmetyksen aihetta kuitenkin luo, minkä vuoksi suuren peliyhtiön sisarkasino ei ole panostanut sen enempää nettisivuihin, kuin mobiilikäytettävyyteenkään?

NightRush ei ehkä ole se kaikista timanttisin ja loistokkain kasino, mutta hoitaa tehtävänsä niin kuin pitääkin. Rahansiirrot toimivat ensiluokkaisen hyvin, asiakaspalvelu pelaa ja vieläpä suomeksi ainakin suurimman osan vuorokautta. Pettynyt kasinoon ei siis varmasti näiden puitteissa voi olla. Vielä kun pitää mielessä, että kasino on vasta aloittanut – kirjoitushetkellä vasta vuoden toiminut pelipaikka -, tarjoaa se varmasti jatkossakin toimivan vaihtoehdon pelaamiselle.

Kokonaisilmeeltään kasino vaikuttaa siltä, että se on pitänyt rakentaa äkkiä pystyyn eikä kaikkia kulmia ole vielä ehditty hiomaan. Kuitenkin, rehellisesti sanottuna, jos pikkupränttitekstistä sivun alakulmassa löytää ruotsinkielisen lauseen suomenkieliseltä sivulta, ei se silloin ole kyllä valtavan suuri moka keneltäkään, eikä käytännössä haittaa ketään. Pääasia on, että se mikä kasinolla on tärkeintä, siis rahansiirrot, on toteutettu timanttisen toimivaksi.